Ystäväsi on lähettänyt sinulle linkin Pepsodentin sivuilta.
Otsikko: Pieniä palkintoja
Viestin sisältö:
Pieniä palkintoja
Jos lapsi ei pidä harjaamisesta, voi kylppärin peilin yläpuolella laitettuun paperiin piirtää aina harjauksen jälkeen tähden. Esimerkiksi 20 tähteä voisi vaihtaa uuteen värikynään.
Sanna-Mari
Opeta lapsi harjaamaan hampaansa itse, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos hommaan tarvitaan jokin porkkana, sano lapselle että saa katsoa vaikka tv:tä vähän pitempään, jos harjaa hampaansa.
Mikko
Osta valmiiksi useita erivärisiä harjoja joista lapsi saa vaihtoviikolla valita mieleisensä, samalla hän voi saada uuden kylpylelun ja kivan pyyhkeen.
Kristiina
Tehdään sellainen taulukko, jossa on joka päivälle ruudukko aamu- ja iltahampaanpesusta. Ruudukkoon kerätään rasteja. Se, joka on saanut kuukauden aikana eniten rasteja, on voittaja. Jos tulee tasapeli, niin arvotaan, ja häviäjät joutuvat pulittamaan 1 euron voittajalle. Myös vanhemmat osallistuvat.
Anu
Kerro, miksi on tärkeää harjata hampaat. Ja jos ei sekään auta, vaan hampaiden harjaus on edelleen vaikeaa, niin lupaa kertovasi vasta hampaiden harjauksen jälkeen.
Anne
Kaupat ovat pullollaan mitä hienompia lasten hammasharjoja ja tahnoja. Ja aina uusi harja tai tahna innostaa hammaspesuun. Lapsille olemmekin sanoneet, että mitä ahkerammin pesee hampaat, niin sitä useammin tarvitaan uusi harja ja tahna. Tämä on meillä toistaiseksi riittänyt.
SN
Minulla on kaksi alle 3-vuotiasta lasta. Kun pienempi tulee pesemään hampaat kanssani, vanhempi lapsikin haluaa pestä. Sitten lupaan heille purkan hampaiden pesun jälkeen, ja he ovat innoissaan, koska luulevat purkkaa karkiksi!
Anne
*************************************************************************