Ehdot

Käyttöehdot

LUE KÄYTTÖEHDOT HUOLELLISESTI LÄPI ENNEN KUIN KÄYTÄT VERKKOSIVUSTOA. NÄISSÄ KÄYTTÖEHDOISSA SÄÄDETÄÄN SIVUSTON JA KAIKEN SIVUSTOLTA LÖYTYVÄN AINEISTON KÄYTÖSTÄ (PÄIVITETTY 13. TAMMIKUUTA 2007).

Tätä verkkosivustoa (lukuun ottamatta sille linkitettyjä sivustoja) ylläpitää Unilever Finland Oy, yhtiö, jonka kotipaikka on Suomessa. Koska verkkosivustot voidaan avata myös lukuisista muista maista, joiden lainsäädäntö saattaa erota Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä, annat verkkosivuston avaamalla hyväksyntäsi sille, että kaikki tämän sivuston käytöstä tai sisällöstä johtuvat tai niihin liittyvät tapaukset ratkaistaan Suomen lain mukaan ja että ne saatetaan asiassa toimivaltaisen suomalaisen tuomioistuimen harkintaan ja päätettäväksi.

Soveltuvuus
Tämä verkkosivusto on tarkoitettu ainoastaan Suomessa oleskeleville käyttäjille. Tiedot tuotteista, palveluista ja kampanjoista ovat voimassa vain tässä maassa. Emme väitä emmekä takaa, että tältä sivustolta löytyvä aineisto on voimassa, että sitä on saatavilla tai että se on merkityksellistä muissa maissa. Kehotamme muissa maissa oleskelevia tutustumaan Unilever verkkosivustoon osoitteessa http://www.unilever.com.

Copyright / tekijänoikeudet ja muut omistusoikeudet
Copyright © Unilever Finland Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Kaikkien tämän sivuston tekstien, kuvien, äänitallenteiden, ohjelmiston ja muun aineiston tekijänoikeudet ja muut omistusoikeudet ovat Unilever Finland Oy:n ja/ tai muiden Unilever-ryhmään kuuluvien jäsenyhtiöiden hallussa, tai niiden käyttöön on saatu oikeudenomistajan lupa.

Käyttäjän on sallittua selata tätä verkkosivustoa sekä jäljentää osia siitä tulostamalla tai kiintolevylle kopioimalla, sekä levittää aineistoa muille henkilöille, kuitenkin ainoastaan tiedonhankintatarkoituksessa ja sillä ehdolla, että yllämainittu copyright-lauseke esiintyy kaikissa jäljenteissä. Mitään sivustolta kopioitua aineistoa ei saa myydä eikä levittää kaupallisissa tarkoituksissa, sitä ei saa muuttaa eikä julkaista missään muussa teoksessa tai julkaisussa niin painetussa kuin sähköisessäkään muodossa, mukaan lukien aineiston lähettäminen toiselle sivustolle, sen julkaiseminen toisen sivuston kehyksessä (“framing”) sekä toisten sivustojen linkittäminen tälle sivustolle, ellei siihen ole myönnetty kirjallista lupaa. Minkäänlaista lisenssiä tai muuta oikeutta aineiston käyttöön ei myönnetä.

Tavaramerkit
Unilever Finland Oy ja Unilever-ryhmään kuuluvat jäsenyhtiöt omistavat kaikki tällä sivustolla kuvatut tavaramerkit tai ne käyttävät niitä lisenssillä. Tällä sivustolla kuvattujen tavaramerkkien oikeudeton käyttö on ankarasti kielletty.

Tuotteiden saatavuus
Tuotteiden esittely sivustollamme ei ole tarjous tuotteiden myymisestä eikä se velvoita yhtiötämme tuotteiden myyntiin tai jakeluun. Ennen ostoa tulisi jälleenmyyjältä selvittää tiedot tuotteen tai palvelun saatavuudesta ja soveltuvuudesta.

Sisältö
Tällä sivustolla esitetyt tiedot on julkaistu vilpittömässä mielessä, mutta niitä tulee käyttää vain yleisiin tiedonhakutarkoituksiin. Emme voi antaa takeita tietojen luotettavuudesta tietyissä tarkoituksissa, emmekä väitä emmekä takaa, että tiedot ovat oikeita tai täydellisiä. Sivustolla julkaistua tietoa ei ole tarkoitettu lääketieteelliseksi eikä juridiseksi neuvonannoksi eikä sijoitusneuvonnaksi. Unilever Finland Oy ja muut Unilever-ryhmään kuuluvat jäsenyhtiöt, niiden toimihenkilöt, työntekijät ja edustajat eivät ole, mikäli juridisesti mahdollista, millään tavalla vastuussa tämän sivuston tai sille linkitettyjen sivustojen käytöstä johtuvista tappioista, vahingoista tai kuluista, mukaan lukien mutta ei rajoittuen voiton menetykset tai epäsuorat, satunnaiset tai seurannaisvahingot.

Pidätämme oikeuden milloin tahansa ennalta ilmoittamatta muuttaa ja tarkistaa sivuston ja näiden käyttöehtojen sisältöä tai sulkea pääsyn sivustolle miten ja milloin tahansa se on harkintamme mukaan toivottavaa ja tarpeellista.

Käyttäjän lähettämä materiaali
Antamalla meille tietoja tai lähettämällä meille aineistoa annat meille samalla luvan käyttää näitä tietoja ja aineistoja vastikkeetta sekä vastaat siitä, ettemme niitä käyttämällä loukkaa kolmansien osapuolien oikeuksia.

Emme valvo sivuston niitä osia, joilla on sivuston muiden käyttäjien antamaa tietoa, emmekä ota vastuuta tämän aineiston sisällöstä. Pidätämme oikeuden muuttaa tai poistaa tätä aineistoa ennalta ilmoittamatta milloin tahansa oman harkintamme mukaan.

Sivustolle linkitetyt sivustot
Sivustolla voi esiintyä linkkejä muille verkkosivustoille, jotka liittyvät aihepiiriltään johonkin tällä sivustolla esiintyvään aiheeseen. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että Unilever Finland Oy:llä olisi yhteyttä näihin sivustoihin tai niiden omistajiin. Vaikka pyrimmekin tarjoamaan linkkejä käyttäjiämme kiinnostaville sivustoille, Unilever Finland Oy ja muut Unilever-ryhmään kuuluvat jäsenyhtiöt, niiden toimihenkilöt, työntekijät ja edustajat eivät ole millään tavalla vastuussa näistä linkitetyistä verkkosivustoista tai niillä julkaistuista tiedoista, joita Unilever Finland Oy tai muut Unilever-ryhmään kuuluvat jäsenyhtiöt eivät valvo eivätkä allekirjoita. Jos huomaat joutuneesi jollekin toiselle sivustolle, pääset takaisin tälle sivustolle painamalla selaimen takaisin-näppäintä tai antamalla verkkosivuston osoitteen [http://www.pepsodent.fi].
Tietosuojalausunto

Käyttämääsi verkkosivustoa ylläpitää suoraan tai välillisesti Unilever Finland Oy, joka on osa Unilever-ryhmää (Unilever). Verkkosivusto on viimeksi päivitetty [13. tammikuuta 2007].

Teemme kaikkemme henkilökohtaisten tietojesi turvaamiseksi. Tästä tietosuojalausunnosta käy ilmi, millaisia tietoja keräämme tämän sivuston välityksellä, mihin näitä tietoja käytämme ja kuinka suojaamme ne. Lausunnosta selviää myös, miten voit estää henkilökohtaisten tietojesi keräämisen käyttäessäsi sivustoamme ja kuinka voit muuttaa tietoja, jotka olet antanut meille aikaisemmin. Tämä tietosuojalausunto pätee ainoastaan tähän verkkosivustoon, ei mihinkään muihin sivustoihin, joille tältä sivustolta pääsee linkkien välityksellä. Avaamalla sivuston hyväksyt, että kaikki tämän sivuston käytöstä tai sisällöstä johtuvat tai niihin liittyvät ongelmatapaukset ratkaistaan Suomen lain mukaan.

Kuinka käytämme tietojasi
Käytämme tämän sivuston kautta annettua henkilökohtaista tietoa ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon tieto on kerätty, kuten kilpailuun osallistumista tai näytepakkauksen tai pyydettyjen lisätietojen lähettämistä varten. Ellei kyseisellä verkkosivulla tai kaavakkeessa ole muuta mainittu, tai ellet tätä erikseen kiellä, voimme käyttää henkilökohtaisia tietojasi seuraavasti:

1. Voimme lähettää sinulle tietoa tai tarjouksia tuotteistamme, tuotemerkeistämme ja/tai palveluistamme sekä antaa tietosi muille Unilever-ryhmän jäsenyhtiöille, jotka voivat lähettää sinulle tietoa tuotteistaan, tuotemerkeistään ja/tai palveluistaan, mikäli nämä vastaavat käyttötarkoitukseltaan sitä tuotetta, tuotemerkkiä tai palvelua, johon liittyen olet antanut meille henkilötietosi (molempien tuotteiden on kuuluttava samaan tuoteryhmään, esimerkiksi elintarvikkeisiin, hygieniatuotteisiin tai elämäntyyli-kategoriaan). Jos haluat kieltää tietojesi tämänkaltaisen käytön, ota meihin yhteyttä.

2. Lisäksi voimme antaa henkilökohtaisia tietojasi muille Unilever-ryhmän jäsenyhtiöille, jotka markkinoivat eri tuoteryhmän tuotteita ja tuotemerkkejä tai tarjoavat erilaisia palveluita, sekä huolellisesti valitsemillemme Unilever-ryhmän ulkopuolisille yhteistyökumppaneille, jotka voivat lähettää sinulle tietoa tai tarjouksia omista tuotteistaan, tuotemerkeistään tai palveluistaan. Tietojen tämänkaltainen käyttö on luvanvaraista, ja kysymme siihen luvan tietojen antamisen yhteydessä.

Jos lähetät sivujen kautta yhtiöllemme toisen henkilön tietoja tai olet alle 18-vuotias, pyydämme sinua aina varmistamaan, että tietojen luovuttamiseen yhtiöllemme on ao. henkilön tai huoltajasi suostumus näiden ehtojen mukaista käyttötarkoitusta varten.

Voimme käyttää tietojasi myös muihin tarkoituksiin, jotka mainitaan sillä sivulla, jonka kautta annat meille tietojasi ellet erikseen toisin ilmoita.

Unilever Finland Oy ja muut yllä mainitut yhtiöt voivat käyttää antamiasi yhteystietoja (osoite, sähköpostiosoite, faksi, puhelinnumero) ottaakseen sinuun yhteyttä yllä mainituissa tarkoituksissa.

Unilever Finland Oy tai muut yllä mainitut yhtiöt voivat sopia kolmansien kanssa keräämiemme tietojen käsittelystä ja analysoimisesta.

[Tätä sivustoa ylläpidetään Yhdysvalloissa ja ylläpidosta vastaa Syntegra (USA) Inc. -niminen yhtiö. Syntegra (USA) Inc:iä velvoittava sopimus edellyttää sinun tietojesi suojaamista ja kieltää niiden käsittelyn muuten kuin antamiemme ohjeiden mukaisesti. Kaikki tämän sivuston tulevat ylläpitäjät tullaan velvoittamaan samaan.]

Lopuksi haluamme vielä tähdentää, että meidän on annettava henkilökohtaiset tietosi viranomaisten käyttöön, jos laki, etsintälupa, haaste tai oikeuden määräys meidät siihen velvoittaa.

Muita keräämiämme tietoja
Sinulle ovat ehkä tuttuja niin sanotut evästeet (“cookies”), tiedostot tai yksittäiset tiedot, joita verkkoselaimesi tallentaa tietokoneesi kiintolevylle. Voimme käyttää evästeitä tai vastaavia keinoja kerätäksemme tietoja esimerkiksi siitä, millä sivustomme sivuilla olet käynyt tai mitä palveluita olet sivustomme välityksellä käyttänyt. Keräämme näitä tietoja, jotta pystyisimme sovittamaan sivustomme ja tuotteemme paremmin kiinnostuksiisi ja tarpeisiisi. Evästeitä voidaan käyttää myös nopeuttamaan toimintojasi sivustollamme. Halutessasi voit muuttaa verkkoselaimesi asetuksia niin, että evästeiden käyttö kielletään tai että saat varoituksen ennen niiden lähettämistä. Evästeiden kieltäminen käyttämälläsi sivustolla voi aiheuttaa sen, että et pysty avaamaan sivuston tiettyjä osioita tai et voi vastaanottaa yksilöllistettyä tietoa.

Sivustoa koskevia tilastoja voidaan käyttää sivuston käytön yksilöllistämiseen sekä nimettöminä sivuston käytön arviointiin kokonaisarvona. Voimme kerätä ja liittää henkilökohtaisiin tietoihisi myös tietokoneesi tietoja, joita ovat esimerkiksi IP-osoitteesi (internetiin liitetylle tietokoneelle annettu numero), käyttämäsi verkkoselain ja käyttämäsi käyttöjärjestelmä.

Tietosuoja
Olemme suorittaneet tarvittavat kohtuulliset varotoimenpiteet suojataksemme henkilökohtaiset tietosi. Kaikki henkilökohtaiseksi luokiteltava tieto on saatavilla ainoastaan rajallisesti tietojen luvattoman haun, muuttamisen tai väärinkäytön estämiseksi.

Pidätämme oikeuden muuttaa tätä tietosuojalausuntoa tai poistaa se käytöstä oman harkintamme mukaan. Uudet lausunnot julkaistaan tällä verkkosivulla. Suosittelemme, että käyt tällä verkkosivulla säännöllisesti pysyäksesi ajan tasalla muutosten suhteen.

Keneen voit ottaa yhteyttä
Kirjoita meille osoitteella: Unilever Finland Oy, Kuluttajaneuvonta, PL 560, 00101 Helsinki

tai soita numeroon: 010 80 22 55 (PVM), jos sinulla on kysyttävää tai huomautettavaa tästä tietosuojalausunnosta, jos haluat ilmoittaa tietosuojalausunnon loukkauksesta, jos haluat meidän muuttavan tai täydentävän hallussamme olevia henkilökohtaisia tietojasi.

Sinulla on oikeus pyytää nähtäväksesi hallussamme olevat henkilökohtaiset tietosi.

* * *

Teemme kaikkemme henkilökohtaisten tietojesi suojaamiseksi verkkosivuillamme. Älä siis epäröi ottaa yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää tai huomautettavaa tästä tietosuojalausunnosta.

* * *

Olemme osa Unilever-ryhmää, yhtä maailman suurimmista tuoteperheistä, johon kuuluu laaja valikoima elintarvikkeita sekä kodinhoito- ja hygieniatuotteita. Päämäärämme on vastata kuluttajien tarpeisiin kaikkialla maailmassa.

Merkittäviä Unilever-tuotemerkkejä Suomessa ovat esimerkiksi: Bio Luvil, Comfort, Axe, Becel, Solero, Magnum, Knorr, Lipton, Carte d’Or, Bertolli, Flora, Pepsodent, Dove, Omo, Cif ja Rexona.